Se o siin sit

Yhteenveto

Yritimme synnyttää aaltoja

Blogimme tavoitteena on virittää keskustelua ammatillisen toisen asteen koulutuksesta. Toivomme päättäjien ja amiksessa toimivien innostuvan aiheesta. Mekin haluamme antaa panoksemme ammattikoulujen uudistamiseen.

Kokonaisuus on nyt valmis ja luettavissa

Blogiimme kertyi 12 kirjoitusta ammatillisen toisen asteen koulutuksesta. Kirjoitusten kohde on meille molemmille tärkeä ja tuttu. Katselemme amista eri näkökulmista. Blogin tekeminen oli uutta, palaute on ollut rohkaisevaa. Kiitos siitä.

Amisten tämän hetken kurjistamisesta pitää keskustella ja päättäjien ottaa siihen kantaa. Kritiikkiä saimme tekstin määrästä. Siksi tässä viimeisessä  blogikirjoituksessa käytämme kuvia sanojen sijasta.

Viimeisin Amis -blogin keskustelu käytiin Kauppahallissa 7.4.2017

Voimavaroja tarvitaan

Ammatillinen toisen asteen koulutus on hankalassa tilanteessa. Miten eteenpäin? Elinkeinoelämä ja yhteiskunta tarvitsevat jatkossakin ammattitaitoisia henkilöitä. Nuorisossa on toivomme. Nyt monia uhkaa vaara joutua sivuun ja syrjäytyä. Muutosta tarvitaan. Päättäjien tehtävänä on antaa muutokselle mahdollisuus. 

Painotamme muutoksessa seuraavia asioita:

Muutos on kuin venematka kartoittamattomille vesille, vuotavalla paatilla kapinoivan miehistön kanssa. Se ei ole julistus.

Veneen ohjattavuus säilyy, jos veneen nopeus on suurempi kuin virran nopeus. Eteenpäin lykkijöitä pitää olla enemmän kuin vastaan hangoittelevia!

Ihmisen voimavarat kannattaa hyödyntää muutosta suunniteltaessa ja toteutettaessa.

On hyvä muistaa "matematiikan kaava" Suoritus = Motivaatio x Valmiudet x Olosuhteet
(Se on kertolasku: jos joku tulontekijä on nolla on suorituskin nolla.)

Kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Toimintavapaus on suurempi kuin uskommekaan.

On hyvä nähdä ja hyödyntää mahdollisuudet esteiden ja selittelyjen sijaan.

Kun C. Lindström tuli Suomen maajoukkueen valmentajaksi, hän näytti oheista kuvaa ja kysyi

suomalaistähdiltä: "Mitä näet ja ajattelet kuvasta?" Vastaukset yllättivät. Suuri enemmistö näki

maalivahdin tai ruotsalaisen maalivahdin, mutta valitettavan harva sanoi mihin kiekon lait-

taisi kuvan tilanteessa. Nähtiin esteet, ei mahdollisuuksia!

Hätätila, muutos ja sen mahdollisuus

Tässä kysymykseni

Millaisia muutoksia porilaiset ammattikoulut ovat kokeneet? Millaista muutosten toteuttaminen on käytännössä? Mitä muutoksia viimeaikaiset rahalliset leikkaukset ovat aiheuttaneet? Miten koulut mahtavat selvitä tehtävistään? Onko muutos mahdollinen?

Jaskan vastaukset

Viimeisten vuosikymmenien aikana Porin ammattikouluja ja koulutusta on muovattu ajan tarpeita vastaavaksi monella tavalla. Ennen vuosituhannen vaihdetta Porin oppilaitokset (7) koottiin kolmeksi opistoksi (Palvelu, Tekniikka, Metsä) ja korkea-asteen opetus siirrettiin SAMK:iin. Uusia opetuksen vaatimia tiloja rakennettiin ja vanhoja nykyaikaistettiin.

Vuosituhannen vaihteessa oli kova pöhinä koulutuksen sisällön uudistamisessa. Mielestäni kehittäminen oli silloin plusmerkkistä. Koulutuksen laatuun kiinnitettiin huomiota ja todellisuutta katsottiin silmästä silmään. Koulutuksen jatkuva parantaminen otettiin tosissaan. Tuloksiakin saatiin, koska kehittämiseen oli sekä aikaa että taloudellisia voimavaroja. Tänään näitä kumpaakaan ei ole. "Uudistukset" ovat sanahelinää.

Oppilaitosten fuusiot eivät pysähtyneet Porin rajoille, kun Winnova Oy toteutettiin. Siinäkin oli ideaa: toisen asteen koulutusta pitäisi tarkastella maakunnan tasolta. Nyt Satakunnassa on maakunnallinen ammattikorkeakoulu, periaatteessa kaksi ammatillista toisen asteen oppilaitosta (Winnova ja Sataedu) ja kuntien hallinnoimat lukiot. Winnovan perustamisessa mentiin mielestäni pieleen, kun siitä muodostettiin osakeyhtiö. Se ei minusta sovi täysin verovaroin ylläpidettävään kouluun. Avoimuus päätöksistä hävisi ja esim. Porin mahdollisuudet vaikuttaa koulutukseen vähenivät.

Muutoksella pitää olla tavoite, yhteinen maali. Se pitää suunnitella kunnolla - hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Uutta mallia on myös kokeiltava ja korjattava ennen kuin se otetaan laajemmin käyttöön. Jotta muutokset tapahtuisivat koulussa, sen pitää opettajien ja muun henkilöstön sisäistää. Jos ihminen ei ymmärrä miksi muutos on tarpeen, hän ei siitä innostu. Muutoksen eteen toimivia pitää olla enemmän kuin vastaan laittavia. Jos muutokset suunnitellaan jossain ylhäällä eikä tekijät ole siinä mukana, homma on turhaa. Muutos ei ole kopio! 

Uskon, että ammattikoulun väki on kykenevä järkeviin ja tarpeellisiin muutoksiin. Siitä hyvänä esimerkkinä on työssäoppimisen kehittäminen. Valitettavasti moni "uudistus" on vain lisätyötä antava. Uudistuksia satelee tiuhaan tahtiin, mutta niitä ei ehditä toteuttamaan ennen kuin jo seuraava esitellään. Uskon, että nykyisessä koulujen ahdingossa väki on kriittistä myös nyt Sanni Grahn-Laasosen mainostamalle uudistukselle. Osa ajatuksista hyväksytään, mutta moni rakennemuutos saa tyrmäyksen.

Nykyhallituksien leikkauksia ei voi perustella sillä, entinenkin leikkasi. Leikkaukset ovat myrkkyä opetukselle. Julkisessa keskustelussa kirjoitetaan kauniisti esim. opiskelijan vastuun lisäämisestä. Leikkauksissa on kysymys opiskelijalta varastamisesta. Kun opetustunteja vähennetään, opettajillekaan eivät tunnit riitä. Mitä koulunkäyntiä sellainen on, että koulussa ollaan parikymmentä tuntia viikossa eli muutama tunti päivässä. Ja loppu "opiskellaan etänä kotona". Kuka uskoo? Keisari kulkee munasillaan? Kun amiksen menot muodostuvat lähes kokonaan henkilöstömenoista ja kiinteistökuluista, koulu säästää kuin tärkeimmästä tehtävästään eli opetuksesta? Pieniä säästöjä otetaan opetusmateriaalista, laite- ja konehankinnoista, henkilöstönsä koulutuksesta yms. Ne kaikki ovat kuitenkin poissa opetuksesta. 

Hätätila!

Miten ammatillinen toinen aste selviää tästä tilanteesta? Nykytilanne on ahdistava ja vaikea. Jotakin pitäisi kuitenkin tehdä. Reseptini on tässä:

Katsotaan totuutta silmästä silmään ja analysoidaan tilanne. Luovutaan korulauseista ja pilvilinnoista.

Annetaan kouluille lisää resursseja ja toivoa. Ilman sitä on turha toivoa henkilökuntaa mukaan muutoksiin ja uudistuksiin.

Otetaan homma haltuun.

Listataan kehittämis- ja muutoshankkeet. Eli päätetään minkä haluamme paranevan, mistä on luovuttava.

Laitetaan hankkeet peräkkäin. Ei yritetä syödä elefanttia yhdellä haukkauksella.

Tartutaan toimeen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 

Edetään hallitusti ja määrätietoisin askelin. Kehitystyö on jatkuvaa.

Tätä mieltä olen

Nyt on totinen paikka. Päättäjät on saatava kiinnostumaan ammattikoulujen tilasta. Kouluille on annettava riittävät resurssit. "Leikattiin meitä ennenkin", heittely on lopetettava.

Porin kaupungin pitää ryhdistäytyä oman nuorisonsa puolustamisessa ja elinkeinoelämänsä menestymisen turvaamisessa. Sen on toimittava jämäkästi Winnova Oy:ssä. 

Jos kehittämisellä halutaan todellista muutosta, niin silloin pitää luoda muutokselle mahdollisuus.

Ammatillisen toisen asteen uudistus

Näistä asioista kysyn nyt

Ammatillisen toisen asteen koulutuksen "historiallisesta uudistamisesta" puhutaan ja kirjoitellaan tämän tästä. Millaisia uudistukset olisivat? Mitä mieltä kokenut opettaja on nyt kaavailluista uudistuksista? Millaista koulutuksen kehitystyötä Porissa ja Satakunnassa pitäisi tehdä valtakunnallisen uudistuksen ohessa?

Jaskan vastaukset 

Kuten aiemmin sanoin, seuraan keskustelua kaavailtua "historiallista uudistuksesta" tiedotusvälineiden kautta. Alla on kannanottoni SK:ssa olleeseen kirjoitukseen.

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa!

Porilaisella koulutuksella on mahdollisuudet nousta. Sitä eivät pelasta valtakunnan tason uudistukset, vaikka asettavatkin kehittämiselle reunaehtoja. Porilaiselle ja satakuntalaiselle toteutukselle jää silti hyvin paljon sovellettavaa.

Nyt pitäisi koulutuksen kehittämiseen ottaa uusi meininki. Liikkeelle

pitäisi lähteä kokonaisuudesta ja edetä osiin. Palapelikin tehdään isosta

kuvasta laittamalla se pieniin palasiin. Jos palasten kuvat tehtäisiin

ensin, ei niistä saataisi kasattua yhteistä kuvaa.

Uudistus- ja kehittämistarpeita on. Haluan, että jo hyväksi koetuista ja uusista toimintatavoista muodostuisi uljas tulevaisuuden koulutus. Toivon, että koulutusta ajateltaisiin jok'ikisen nuoren ja uutta oppia  tarvitsevan aikuisen kannalta. Punaisena lankana pitäisi olla elinikäinen oppiminen. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kehittää taitojaan ilman koulutusrakenteen umpiperiä. Ammatillisen koulutuksen tavoitteiden asettajina ovat työelämän ja yhteiskunnan tarpeet. Koulutuksen toteuttajille, opettajille, pitäisi antaa mahdollisuuksia ja toivoa. Koulutuksen järjestäjien ja päättäjien pitäisi vapautua vanhoista asenteistaan. Niiden pitäisi virittää yhteistyötä ja rakentaa siltoja koulutuskentässä toimivien kesken. Toivon, että koulutusta jaksetaan kehittää pitkäjänteisesti.

Toivon, että kehitystyö Porissa ja Satakunnassa olisi vireää ja siinä toteutuisivat seuraavat asiat:

1. Amis kokopäivätoimiseksi

Opiskelussa pitää olla tekemisen meininki. Ammatillista tutkintoa ei voi saavuttaa kotona notkuen. Nuorilla pitää olla opetusta maanantaista perjantaihin. Sopivaksi viikkotuntimääräksi voisi asettaa esim. 30 tuntia. Siihen oppilaitosten pitäisi pystyä koulutuksen toteutusta kehittämällä. Kouluille voisi määritellä tarkoituksenmukaisen tuntikehyksen, jonka rajoissa se opetuksensa toteuttaisi. Opetusryhmän vaihtelisi joustavasti opetettavasta aiheesta riippuen  isoista luentotilaisuuksista yksilölliseen opetukseen.

2. Koko toinen aste yhteen maakunnallisesti

Opetuksen tavoitteet vaativat "isot hartiat" toteutuakseen. Hyvät ja pätevät opettajat tarvitaan jokaiselle tunnille. Lukion ja ammatillisen toisen asteen yhteiset mahdollisuudet pitäisi hyödyntää.  Satakuntalaisten koulujen pitäisi toimia verkostona, jossa laadukas koulutus pystytään antamaan niin, että nuori voi käydä koulua kotoaan. Nykytekniikkaa voidaan hyödyntää eikä välimatkat ole este opettajien tai opiskelijoiden liikkumiselle.

3. Uudistuksen voimavarat palvelemaan oppimista

Aivan liian moni uudistus on vienyt henkilöstön ajan ja henkiset panokset kaikkeen muuhun kuin opetussuunnitelman käytännön toteutukseen tai opetusprosessin kehittämiseen. Nyt on aika suunnata voimavarat toisin. Opettajilta pitää karsia sihteerintöitä ja suunnata vapautuvat panokset opiskelijoiden oppimisen edistämiseen. Koulujen esikuntaporrasta pitää keventää ja sitoa se tiukasti opetuksen käytännön toteutukseen.

4. Hallinnon tietojärjestelmät yhteensopiviksi 

Koulujen tietojärjestelmät ovat kuluttaneet runsaasti henkilöstön aikaa, voimavaroja ja hermoja. Niitä on kehitetty tietotekniikan ehdoin. Ohjeistukset ovat mammuttimaisia ja intranetit sisältävät valtavasti kaikenlaista - tarpeellista, mutta suuren määrän myös tarpeetonta. Huomio pitäisi kiinnittää oppimisen tarvitseviin asioihin. Reippaat karsintatalkoot olisivat paikallaan. Toimivat tietojärjestelmät ovat tätä päivää. Niiden pitäisi toimia keskenään myös koulumaailmassa. Siksi omista, vain meidän talossa toimivista, pitää siirtyä yleisesti käytössä oleviin. Olisi hienoa jos vähintään Satakunnassa olisi kouluissakin yhteen sopivat ja toimivat tietojärjestelmät.  

5. Verkko-opetusta lisää 

Amiksen opiskelijan mahdollisuutta opiskella asioita verkko-opetuksena pitää parantaa. Laitteista ei ole pulaa, mutta ammatillisten perusteiden opetukseen soveltuvista verkkokursseista on pulaa. Valtiovallan pitäisikin rahoittaa ammattialakohtaisen verkko-opetusmateriaalin valmistuksen, koska kaupalliset toimijat eivät siitä pienten markkinoiden takia kiinnostu. Amiksen opiskelijoiden pitäisi voida hyödyntää lukion verkkokursseja yhteisissä opinnoissaan.

6. Tutkintorakenteeseen joustavuutta

Jo nyt voimassa olevat suunnitelmat mahdollistavat periaatteessa tutkinnon joustavan muodostamisen. Se pitäisi olla punaisena lankana oppimisen jaksotuksissa. Jotta tutkinnon joustava muodostaminen toteutuisi myös käytännössä, se edellyttäisi koulutusalojen välisten raja-aitojen poistamista. Myös lukion ja amiksen muuri pitäisi kaataa ja kurssitarjonnat sovittaa yhteiseksi "kurssikartaksi". Uskon, että kovat uudistamispaineet ja yhdessä tekeminen auttavat vanhoista asenteista vapautumista.

7. Erikoisosaaminen säilytettävä

Kouluissa olevaa osaamista ei saa hävittää. Koulutusmääriä voi karsia, mutta hyvää ja tarpeellista ei pidä heittää menemään. Monipuolisuus on rikkaus. Esimerkkinä voi olla pukuompelijan koulutus. Olemme harhassa, jos ajattelemme, että näitä taitoja tarvitsi Suomesta kuihtunut vaateteollisuus - yksilöllisten asusteiden tekeminen, korjaaminen ja asiantuntevan myynti tarvitsevat näitä taitoja. Muodista ja kauneudesta kiinnostuneilla nuorille pitäisi antaa ammatilliset perusteet omassa maakunnassa. Samantapaisen kohtelun ansaitsevat puusepät, elintarvikeala jne.

8. Erikoistuneita oppimisympäristöjä koulujen yhteishankintana

Porilla on nyt otollinen hetki uudistaa oppimisympäristöjä olan takaa, kun toisen asteen ammattikoulutusta siirretään SAMK:lta vapautuviin tiloihin. Tilaa riittää, eikä niitä ole helppo muuttaa amiksen työsaleiksi. Ammattioppilaitoksen, lukion ja ammattikorkeakoulun pitäisikin miettiä millaisia opetustiloja ja -välineistöä ne voisivat opetuksessaan yhdessä käyttää. Niissä teoria ja kokeilu olisivat arvossaan. Käyttöaste saataisiin riittäväksi tilojen yhteiskäytöllä ja kalliisiin investointeihin pystyttäisiin yhteisvoimin. Niissä voisivat saada oppimisen iloa niin nuoret kuin aikuisetkin. Ne voisivat palvella myös yritysten henkilöstökoulutusta. Yhteisissä "labroissa" voisi tekniikan aloilla olla esim. elektroniikkaa, robotiikkaan, numeerista työstöä, materiaalituntemusta yms.

9. Koulutilat, laitteet ja välineet tehokkaampaan käyttöön

Kiinteistökulut ovat pois opetuksesta. Koulutilat ja -välineet ovat pienellä käytöllä. Käyttöastetta pitää nostaa. Työsaleihin voisi sijoittaa aloittavia yrittäjiä (vrt. yrityshautomo). Ne voisivat saada kouluympäristöstä arvokasta apua ideansa toteuttamiseen. Opetuskin hyötyisi: yrittäjä voisi tuoda yrittäjyyden elävällä tavalla koulun toimintaan. Tavoitteena olisi, että koulun tilat olisivat käytössä ympäri vuoden ja tuotteita valmistettaisiin asiakkaan vaatimusten mukaan. Koulutiloja pitäisi voida käyttää myös opiskelijoiden oman yritystoiminnan tarpeisiin. 90 -luvun laman aikaan kokeillusta nuorten kesätyöpajoista jäi hyvät muistot. Opiskelijat toimivat itse yrittäjinä, hankkivat tarvitsemansa tarvikkeet, hankkivat asiakkaat ja myivät tekemänsä tuotteet ja saivat hankkimansa rahat kesätienistinä. Heitä ohjasivat koulutetut, mutta työttömänä olleet nuoret. 

10. Opettajankoulutukseen panostusta

Opettajien koulutuksesta säästetään, kun koulu yrittää tasapainottaa talouttaan. Lyhytnäköinen ratkaisu! Opettajan koulutus pitää palauttaa mitä pikimmin. Viisauksia ei tarvitse lähtee hakemaan kaukaa, sillä laadukasta oppia voi saada lähempääkin. Porissa olisi paikallaan laatia koulujen henkilöstölle koulutusohjelma asiakaskyselyn pohjalta. Uskon, että hyvä, kattava ja kohtuuhintainen jatkuva väen kouluttaminen saataisiin aikaan paikallisin voimin.

11. Amis ja ammattikorkeakoulu yhteistyöhön

Tutustuin Hervannan ammattikoulun toimintaan avoimien ovien päivänä teknillisessä yliopistossa opiskelevan kanssa. Hän kuistasi: "Voitko näyttää minulle miltä laakeri näyttää?" Kysymys oli paljastava. Teoria ja käytäntö kulkevat eri latuja.  Konealan insinööriksi opiskelevan pitäisi saada omakohtainen tuntuma esim. hitsaukseen. Ammattikoulujen työsalit ja alan opettajat voisivat vallan hyvin toimia ammattikorkeakoululaisten käytännön taitojen vahvistajina.  

  

12. Aikuisten ja nuorten ammatillinen perustutkintokoulutus samaksi

Nuorten ja aikuisten ammatillinen peruskoulutus on hyvä nähdä yhtenä ja laittaa yhteen. Eri ikäiset voivat käyttää yhteisiä opettajavoimia, samoja opetustiloja ja -välineitä.

13. Työpaikalla oppimisen laatu tärkeämpää kuin määrä 

Työssäoppimista on toteutettu parikymmentä vuotta. Se on suomalainen vastine Keski-Euroopan

koulutusmallille. Työpaikoilla oppimista on yhteensä vähintään puoli vuotta opintojen aikana, joillakin aloilla reilusti enemmänkin. Työssäoppimisen tavoitteet ja toteutus pohjautuvat työpaikan, oppijan ja opettajan yhdessä tekemään suunnitelmaan. Samalla tiellä pitäisi jatkaa edelleenkin. Se parantaa nuoren ensimmäisen työpaikan saamista. Aikuisten oppisopimuskoulutusta on tarvetta jatkaa nykyiseltä pohjalta.

14. Ohjauksen ja tuen resursseja tarvitaan

Oppilaitoksissa on oppipajoja, joissa opiskelijat saavat tukea opintoihinsa. Niille pitää antaa voimavarat jatkossakin. Yksilölliset suunnitelmat ja "jatkuvat sisäänotot" lisäävät opintojen ohjaustarvetta. Amisten pitää auttaa oman elämänsä kanssa vaikeuksissa olevia nuoria. Tähän työhön tarvitaan sydäntä ja voimavaroja.

15. Erityistä tukea tarvitsevat otettava yksilöllisesti

Mielestäni kaikkien ei tarvitse suorittaa kaikkia tutkintoon kuuluvia osia hyväksytysti. Erityistä tukea tarvitsevien pitäisi voida keskittyä harvoihin asioihin ja omien vahvuuksiensa kehittämiseen. Jatko-opintokelpoisuuden saavuttaminen ei heille ole tavoitteiden kärkipäässä. Kolmivuotisiin tutkintojen perusteihin väkisin väännetyt mukautetut tutkintosuoritukset pettävät kaikkia. Amiksen koulutukseen pitäisi sisällyttää arjen elämässä selviytymisen kursseja. Ne parantaisivat itsenäistymistä ja arjen tehtävistä selviytymistä. Uusissa tutkintorakenteissa pitäisi olla  myös "kaksivuotisia" tutkintoja.

Tätä mieltä olen

Porin pitää johtaa eri kouluasteiden tuntijat yhteen rakentamaan yhteistä kuvaa tulevaisuuden koulutuksesta. Porin on rakennettava strategia, jolla kaupungissa toteutettava koulutus toteutuu.

Porin pitää uudistaa opetusta SAMK:n tyhjilleen jättämien tilojen

uutta käyttöä suunniteltaessa (vrt. edellä kohta 8).

Henkilöstön koulutus on laitettava kuntoon (vrt. kohta 10).

Historiallinen remontti! Onko mieltä ja mahdollisuuksia?

Tämä mietityttää

Onko ammatillisen toisen asteen koulutuksen "vuosikymmenten uudistukselle" tarvetta? Millaisessa tilanteessa uudistusta meinataan tehdä?

Jaskan vastaus

Seuraan keskustelua kaavailtua "historiallista uudistuksesta" tiedotusvälineiden kautta. Minulla on muodostunut siitä tuskainen tunne. Nyt romutetaan koko ammatillinen toinen aste. Tietysti nykyisessä koulutuksessa on kehitettävää, mutta millekään suurelle ja rajulle muutokselle ei mielestäni ole tarvetta. Minusta koulujen yli satavuotinen kehitystaival on synnyttänyt kelvollista ammattikasvatusta. Nykyiset viralliset linjaukset korostavat koulutuksen työelämälähtöisyyttä. Se on hyvä. Tänäkin päivänä halutaan, että jokainen peruskoulun päättävä jatkaa toiselle asteelle: ammattikouluun tai lukioon. Se on tärkeä tavoite. Ja ammatillista tietä etenevälläkin on mahdollisuus jatkaa opintojaan korkeakouluun asti. Se on turvattava jatkossakin.

Koulutuksessa on tehty tämän tästä "vuosikymmenen uudistuksia", jotka olleet
loppujen lopuksi pieniä ja hallittuja kehitysaskelia, toiminnan jatkuvaa paran-
tamista. Nyt eduskuntaan tuleva uudistusesitys taitaa olla iso loikka
tuntemattomaan. Siksi siihen pitää suhtautua kriittisesti.  

Aiemmin tehdyissä uudistusten motiivina ei ole ollut raha ja säästäminen. Aiemmin tehdyillä uudistuksilla on haluttu, että verovaroin kustannettu ammatillinen peruskoulutus vastaa työelämän odotuksia. Koulun ja työpaikkojen yhteistyöhön onkin rakennettu vakiintuneet käytännöt työssäoppimisen muodossa. Ammattien ja ammattitaitovaatimusten muutos on muokannut opetussisältöjä: tietotekniikka, kieltenopetus ja muu tietopuolisuus on ottanut tilaa kädentaitojen opetukselta. Opiskelijoiden tukitoimia on lisätty, jotta opiskelut sujuisivat eikä kukaan syrjäytyisi.

Nyt uudistuksiin lähdetään varsin hankalasta tilanteesta.

Kouluissakin tutuksi tulleet YT:t ja henkilökuntavähennykset eivät voi olla

vaikuttamatta kouluväen intoon toteuttaa "vuosikymmenien uudistusta".  

Alla oleva kirjoitus kertoo nykytilanteesta ja tulossa olevasta (?) uudistuksesta.

Minulla on käsitys, että nykymuotoinen ammatillinen koulutus täyttää työpaikkojen odotukset. Työpaikat ovat mukana perustutkintokoulutuksessa panoksella, jonka ne voivat siihen antaa esim. työssäoppimisen aikana ja mahdollisissa ammatillisen osaamisen näytöissä. Kun työpaikat rekrytoivat, he tietävät mitä ammattitutkinnon saajalta voivat odottaa. Ne hyödyntävät ammatillisen tutkinnon suorittaneen osaamisen ja antavat sen päälle työpaikan vaatiman erikoistumiskoulutuksen. Esim. työpaikkailmoituksesta SK:ssa 12.3.2017.

"Kunnossapitoasentaja työskentelee kuparielektrolyysin mekaanisessa kunnossaopidossa. Hakijalta
edellytetään tehtävään soveltuvaa ammatillista perustutkintoa sekä kokemusta prosessiteollisuuden
laitteiden kunnossapito- ja asennustöistä. Hitsaustaito katsotaan eduksi."

"Oppisopimusharjoittelijalta edellytetään kunnossapitotehtävään soveltuvaa ammatillista perustut-
kintoa. Oppisopimusaika on kaksi vuotta, jonka aikana suoritetaan metallien jalostuksen ammattitut-
kinto ja opetellaan työssäoppimisen kautta prosessiteollisuuden mekaaniset kunnossapidon tehtävät."

En vastusta uudistuksia tai kehittämistä. Molemmat sanat tuovat mieleen myönteisiä asioita. Nyt ammatilliseen koulutukseen suunnitellut uudistukset ovat osittain täysin toista. Niihin palaamme vielä myöhemmissä kirjoituksissamme.

Koulutusta pitäisikin jatkaa suunnilleen nykyisten suunnitelmien pohjalta. Siihen suunnatut leikkaukset pitäisi perua ja palauttaa opiskelijalle täyspäiväinen opetus vuosituhannen alun malliin. Silloin opetusta koulussa tai työpaikoilla oli yli 30 tuntia viikossa, kotitehtäviä oli silloinkin. Varoja riitti silloin pitämään opetusvälineistökin ajan tasalla. Tuntuu irvokkaalta puhua tulevaisuudesta ja työelämän tarpeiden täyttämisestä samaan aikaan, kun taloudellisia resursseja on vähennetty rajusti alle kipurajan. Kaikki tämä on pois nuorilta ja meidän yhteisestä tulevaisuudestamme.

Tätä mieltä olen

Koulutuksen kehittäjät - pitäkään suunnitelmissanne jokainen nuori mukana!

Olen jatkuvan parantamisen kannattaja, en kaipaa vallankumouksia. Pienet askeleet vievät pitkälle. Kun uudistetaan, otetaan hyvä, toimiva ja ajantasainen mukaan. 

Muutos vaatii paljon enemmän voimaa ja energiaa kuin olevan ylläpitäminen. Koulutuksen uudistamisen vaatimat voimavarat on hyvä arvioida todellisina. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Muutos ei ole julistus.     

Poliittisten päättäjien pitää yhdessä kantaa vastuu teoistaan. Porin päättäjien täytyy olla selvillä mitä osakeyhtiö Winnova nuorisollemme antaa. 

Toimiiko koulutusjärjestelmämme?

Jukka Söderdahl tuntee ja tietää koulutuskentän. Hänen mielestään uudistamista tarvitaan, kuten alla olevasta kirjoituksesta selviää. Se kannattaa lukea ajatuksen kanssa.

Keskityn blogissani amiksen ja ammatillisen toisen asteen koulutukseen. On hyvä, että koulujen ulkoiset puitteet ovat kehittyneet ja arvostus noussut. Tiedän, että opetuksen kehittämisen "vuosikymmenen uudistuksia" on tehty tämän tästä.  Kuten aikaisemmista blogikirjoituksista näkee, koulutusta on uudistettu ajan vaatimuksia vastaavaksi. On todellisia uudistuksia, mutta myös pelkkää sanahelinää. Mietin kuinka paljon niitä on näennäisiä "uudistuksia", "uudistuksia", jotka eivät paranna koulujen toimintaa vaan ainoastaan rasittavat henkilökuntaa. Ajattelen myös tehtävien ja mahdollisuuksien tasapainoa. Eli onko voimavaroja annettu riittävästi eturintamaan uudistusten toteuttamiseksi? Entä vauhti. Onko ns. uudistuksien tahti sellainen, etteivät ihmiset kouluissa ole ehtineet päästä niihin käsiksi, ennen kuin pääkallonpaikalta on jo uusia "uudistuksia" esitelty? Entä onko opettajat ja koulun muu henkilökunta uudistusten toteuttajina unohdettu? Tai vielä pahempaa - onko oppilas ja hänen oppimisensa unohtunut.

Nyt kun rahaa, aikaa ja muita voimavaroja on niukasti, pitäisi tarkasti miettiä mihin ne käytetään. Hajottaminen, lopettaminen on nopeaa, rakentaminen hidasta. Leikkaukset saattavat tuntua nyt säästöiltä, mutta vähänkin pidemmällä tähtäimellä ne käyvät kalliiksi. Siksi nyt pitäisi tarkasti analysoida nykytilanne: hyvä pitäisi säilyttää ja sitä kehittää, huono ja toimimaton korjata, tarpeeton lopettaa jne. Ja millaista koulutusta tarvitaan, kun työelämä ja ammatit ovat kovassa muutoksessa.

Yritän Jaskan kanssa seuraavissa blogikirjoituksissa pohtia amiksen uudistamistarvetta tältä pohjalta. Tietysti otamme kantaa ja ajankohtaiseen ammatillisen toisen asteen uudistamiskeskusteluun.

Oheinen lehtikirjoitus on porilaisen ammatillisen tuntijan Jukka

Söderdahlin kirjoittama. Se on julkaistu Helsingin Sanomissa 15.3.2017.

Alla Jukka Söderdahlin kirjoitus kokonaisuudessaan.

Koulutus vaatii kokonaisuudistuksen

Koulutus ei saavuta sille asetettuja tavoitteita.

Hokeminen Suomen koulutuksen erinomaisuudesta tulisi lopettaa. Tosiasiat osoittavat muuta. Koulutus ei saavuta sille asetettuja tavoitteita. Syrjäytyneiden nuorten määrä on jatkuvassa kasvussa. Työelämän ulkopuolella on pysyvästi lähes 80 000 parhaassa työiässä olevaa miestä.

Peruskoulua on pidetty tasa-arvoisen kehityksen peruspilarina, mutta syrjäytyminen käynnistyykin jo siellä. Yläasteella jopa 25 prosenttia putoaa kyydistä eikä saavuta tavoitteena olevaa jatko-opintokelpoisuutta. Heikko menestyminen johtaa helposti toisen asteen koulutuksesta karsiutumiseen. Työttömyys on selvästi yleisempää vain perusasteen koulutuksen suorittaneilla. Heillä on lisäksi havaittu terveyteen ja elämänhallintaan liittyviä ongelmia.

Ammattikoulutuksen rajujen säästötoimien takia kouluja on lopetettu ja yhdistetty sekä henkilöstöä, koulutustarjontaa, opetusta ja ohjausta vähennetty. Samalla kun ammattikoulutusta tulisi uudistaa, järjestäjien voimavarat hukkuvat toiminnan saneeraamiseen.

Ylioppilastutkinnon suorittaneista vain 60 prosenttia on aloittanut jatko-opinnot vuoden kuluttua tutkinnon suorittamisesta. Korkeakoulun aloittamisen mediaani-ikä on 21 vuotta. Vain puolet opiskelijoista suorittaa opinnot tavoiteajassa.

Opetusministeriön työryhmä esittää, että ylioppilastutkinnon arvosanoja hyödynnettäisiin nykyistä paremmin korkeakoulujen valintamenettelyissä. Uudistus nostaisi lukion ammattikoulun yläpuolelle. Ammattikoulusta syntyisi käytännössä umpiperä, joka ei tuota yleistä jatko-opintokelpoisuutta.

Korkean teknologian sovellukset ovat syntyneet pitkäjänteisen tutkimus- ja kehittämistyön tuloksina – hyvänä esimerkkinä Nokian menestystarina. Nyt korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta leikataan rajulla kädellä.

Leikkauksia pehmentämään on käynnistetty irrallisia uudistuksia. Valitettavasti hankkeet eivät sisällä tasa-arvoa edistäviä ja syrjäytymistä vähentäviä toimenpiteitä. Päinvastoin, nyt ollaan palaamassa aikaan ennen peruskoulua.

Tarvitaan kokonaisuudistus, joka kattaa koko koulutuspolun varhaiskasvatuksesta työelämään. Yhteisen tahtotilan luomiseksi tulisi perustaa parlamentaarinen työryhmä, jonka asialistalla olisivat ainakin syrjäytymisen torjuminen, toisen asteen koulutuksen uudistaminen, korkea-asteen harmonisointi ja tietojärjestelmien sekä koulutuksen, maakuntahallinnon ja soten yhteentoimivuus.

Jukka Söderdahl

Pori

Opetus

Päivitän tietojani

Miten se ammatillisen tutkinnon opiskelu tapahtuu?

Jaska kuvailee

Koska olen ollut muutaman vuoden poissa koulusta, en voi kertoa miten tutkinnon suoritus juuri nyt käytännössä tapahtuu. Uskon kuitenkin, että kuvaukseni opiskelijastani Juhasta antaa kuvan opetuksesta tänäänkin.

Juha halusi jo peruskoulussa metallimieheksi!

Juha ei ollut kova lukumies. Hän haki ja pääsi ammattikouluun opiskelemaan kone- ja metallialaa.

Juha aloitti ammattitaidon kartuttamisen perusopinnoista. Hän opetteli työsalissa koneistusta, asentamista ja hitsaamista. Juhalle muodostui kokonaiskuva alan ammateista ja työmenetelmistä. Työt olivat pieniä harjoitustöitä. Hän oppi käyttämään koneita ja työkaluja. Opettaja painotti Juhalle turvallisuusasioita.

Ammatin perusteiden opetukseen kouluissa on virtuaalilaitteita ja opetustauluja,

joissa opetellaan esim. kytkentöjä oikeilla komponenteilla.

Juhan opiskeluvuosi oli jaettu viiteen jaksoon

Yhteisiä tutkinnon osia (esim. äidinkieli, vieraat kielet matematiikka, psykologia) Juha opiskeli ammatillisten asioiden lomassa kaikkina kolmena vuotena. Niiden opiskelu oli suunnilleen samanlaista kuin peruskoulussa. Samoja asioita. Uutta oli, että niitä yhdistettiin vahvasti ammattialaan. Niinpä Juha oppi koneiden ja työkalujen englanninkielisiä nimiä, tutustui työsalissa käyttämiensä kemikaalien käyttöohjeisiin ja turvallisuustiedotteisiin jne. Yhteisistä aineista annettiin myös kotitehtäviä.

Ensimmäisen lukuvuoden keväällä Juha valitsi ammatillinen suuntautuminen. Hän halusi levyseppä-hitsaajaksi. Levytöiden ja hitsaamisen opetus oli nyt perusteellisempaa. Pakollisissa perusopinnoissa tehtiin tuotteita eri vahvuisista teräslevyistä. Geometriaa piti käyttää eri muotoisten kappaleiden levityksissä. Piirustusten lukutaito harjaantui piirustuksia lukemalla. Materiaaleihin ja niiden ominaisuuksiin perehdyttiin monipuolisesti. Erilaiset teräkset tulivat tutuiksi, alumiinitkin. Juha oppi hitsaamaan puikolla. MIG:t, MAG:t, TIG:t tulivat tutuiksi. Alkuvaiheessa käden, ajattelun ja silmän yhteistyön Juha sai pelaamaan yhteen kaasuhitsausmenetelmällä. Hän oppi näkemään ja hallitsemaan hitsisulan liikkeitä.

Tekemällä oppiminen oli Juhalle sopiva menetelmä. Teoria yhdistettiin käytäntöön.

Esim. hitsausvirheiden syitä pohdittiin ja työskentelyssä osattiin niiden syntyminen ehkäistä.

Koulutuksen edetessä työelämän osuus lisääntyi. Koulutuksen alussa työelämän edustajan toivotti tervetulleeksi alalle. Tehdaskäynneillä nuoren metallimiehen tietämys Porin seudun alan työpaikoista lisääntyi. Koulutuksen loppupuolella Juha oli työssäoppimassa työpaikalla. Sitä Juhalle kertyi yhteensä runsas puoli vuotta. Työpaikalla hän teki työpaikkaohjaajansa ohjauksessa työpaikan töitä. Hän sai työpaikalla harjoitella hitsausta ja suorittaa myös siellä pätevyyskokeen.

Juha suoritti hyväksytysti yllä olevan hitsaajan pätevyys-

kokeen työpaikalla.

Juhalla sai pätevyyden määrättyihin hitsauksiin. Kolmannen vuoden keväällä Juha sai tutkintotodistuksen osaamisestaan ja ammattikirjan suorituksistaan. 

Ammatillisen perustutkinnon suorittajan todistuksella oli painoa
työelämässä ja jatko-opinnoissa.

Loppupohdiskelua

Edellä kuvattu Juhan tarina ajoittuu ajalle ennen resurssien leikkauksia. Silloin asiat olivat mielestäni OK. Oli innostusta, osaamista ja toiveikkuutta. Myös olosuhteet olivat kunnossa ja resurssejakin kohtuullisesti. Uusia asioita kehiteltiin ja kokeiltiin.

Ammattikouluun kohdistuvista leikkauksista ei hyvää seuraa. Moni peruskoulusta tuleva tarvitsisi apua, mutta ei sitä saa. Lähiopetuksen vähentämistä perustellaan opiskelijan oman vastuun lisäämisellä. Luulen, ettei kovinkaan moni peruskoulusta ammattikouluun tuleva pysty ratkaisemaan ammattitaidon saloja kotisohvallaan. Etä-opiskeluakin käytetään opetuksen vähentämisen perusteena. Sitä ei kuitenkaan pystytä järjestämään: ei ole tehtäviä, ei sopivaa verkko-opetusmateriaalia, ei ohjausta tai palautteen antoa. Hitsari ei saa pätevyyttään hiirellä hitsaten!

Näin ajattelen

Toivottavasti Juhan tapaisia koulutettuja ammattilaisia voisi valmistua amiksesta nyt ja jatkossakin. Menestyksemme on sen varassa.

Uskon, että ammattikoulun tekemällä oppiminen sopii hyvin meille kaikille. Se sopi aikoinaan

erinomaisesti minullekin.

Kuten aikaisemmissakin kirjoituksissamme sanon edelleen, että amikseen kohdistetut leikkaukset ovat myrkkyä. Mitä nyt rikotaan, tulee kalliiksi rakentaa kuntoon.

Opettajat, opetus ja oppimínen

Nyt kysyn annattavasta opetuksesta

opettajista ja koulun tukihenkilöstöstä.

Maailma muuttuu ja koulut sen mukana. Ammattikouluja yhdistellään, yhtiöitetään, opetusta uudistetaan ja resursseja leikataan. Miten sen henkilöstö voi ja jaksaa?

Jaskan ajatuksia

Olen saanut kokea ammattikoulun nousukauden. Henkilöstön työsuhteet olivat vakaat. Koulu oli oppimista varten. Resurssit olivat tiukat, mutta niillä taattiin riittävät opetustunnit ja tarkoituksenmukaiset opetusryhmät. Vaikka rimaa nostettiin, tärkeää oli pitää kaikki mukana. Oppilaat menestyivät omilla vahvuuksillaan. Ammattikoulu antoi uuden alun monelle koulunkäyntiin kyllästyneelle. Ammattitaitoa kartutettiin asioiden ymmärryksen kautta ei ulkoluvulla. Oppia saatiin tekemällä. Perustaidot opittiin ja erikoisopit saatiin koulussa ja opittuja hyödynnettiin työpaikoilla. Koulun jälkeen oppilaat pääsivät työhön.

Uno Cygnaeus korosti aikoinaan, että oppiminen vaatii oppijalta

ponnistelua. Sitä se vaatii nykyäänkin.

Opettaja on avainhenkilö. Hänen varassaan on oppimishetkien

toteutus ja anti.

Koulutuksen laadusta puhutaan nykyään monisanaisemmin ja hienommin käsittein kuin sata vuotta sitten. Perusidea on kuitenkin sama. Ihmisen tietoja halutaan lisätä ja taitoja kehittää ajan vaatimuksien mukaisiksi. Heitä halutaan kasvattaa hyviksi kansalaisiksi.

Opettajaan kohdistuvat odotukset ovat kovat. Hänen odotetaan innostavan koulunkäyntiin kyllästyneen oppimaan. Lisäksi hänen odotetaan rakentavan laadukkaat oppimispuitteet oppilaalle. Hänen oletetaan toteuttavan ajantasaista ja tulevaisuuteen valmentavaa opetusta. Hänen toivotaan olevan hyvä esikuva ja kasvattaja. Oheinen kuva on lainattu lukiolaisten liitosta.

Opettaja on opetussuunnitelman tulkitsija ja sen soveltaja opetustilanteissa. Ammatillisia aineita opettava kantaa vastuuta tutkinnon toteutumisesta ja yhteydenpidosta oppijan kotiin. Hän suunnittelee ja organisoi työssäoppimista ja opiskelijan näyttöjä työpaikkojen työpaikkaohjaajien kanssa. Hänen pitää kehittää itseään opettajana ja hyödyntää opetuksessaan tieto- ja viestintätekniikaa. Hänen pitää pysyä myös oman ammattialansa kehityksessä mukana. Hän valmistaa suurimmaksi osaksi tarvitsemansa oppimateriaalin, arvioi suorituksia jne.

Leikkausten seurauksena opetustunteja on vähennetty ja työkaverit ovat saaneet lopputilin. Myös toimistossa työskenteleviä on vähennetty ja opettajalle siirretty sihteerienkin töitä. Kaikenlainen sähköisten lomakkeiden täyttö varastaa ison osan opettajan energiasta. Opettaja ei pääse tekemään sitä mitä parhaiten osaa eli opettaa. Se on opiskelijoilta pois.

Hyvää koulutustamme on perusteltu pätevillä opettajillamme. Jotta pääsin aikoinani, 1970 -luvulla, metallialan opettajaksi, piti minulla olla alan insinöörikoulutus, työkokemusta useita vuosia, kasvatustieteen opintoja ja opettajakoulutus suoritettuna. Nykyiset pätevyysvaatimukset ovat vähintään yhtä kovat: soveltuva korkeakoulututkinto, pedagogiset opinnot ja vähintään kolmen vuoden käytännön kokemus. Niitä on yritetty väljentää. Nyt Grahn-Laasosen ammatillisen koulutuksen uudistuksen ohessa ovat kelpoisuusehdot menossa romukoppaan. Ammatin opettajat korvataan työpaikkojen ohjaajilla tms. Se merkitsisi säästöjä palkoissa, mutta kävisi kalliiksi oppimistulosten romahduksen kautta.

Koulujen, esim. Oy Winnovan, vallassa on päättää annettavan lähiopetuksen määrästä. Se on ollutkin tehokkain tapa oppilaitoksen talouden tasapainottamisessa. Opetustunteja on vähennetty ryhmäkokoja kasvattamalla ja niille annettavaa opetusta vähentämällä. Nyt amislaisella saattaa olla koulutunteja  viikossa koulutunteja saman verran kuin peruskoulun kakkosluokkalaisella. Loppu on etää! Koulut varastavat näin opiskelijoiltaan opetuksen ja tärkeän osan tulevaisuuden eväistä ja vievät itseltäänkin uskottavuuden ja arvostuksen. Taloudelliset leikkaukset laittavat opettajan mahdottoman tehtävän eteen: opetettavaa olisi paljon ja tunteja vähän. Ja niistä saatava palkka on pieni, koska opettajan ansiot muodostuvat amiksissa opetustuntien määrän perusteella. On käsittämätöntä, ettei opettajan palkkauksen muotoja ole pystytty muuttamaan työnkuvaa vastaavaksi.

Tässäkö opitaan ammattia?

Suren ammattikoulun henkilöstön tilannetta. He ovat työhönsä sitoutuneita ja koettavat auttaa oppilaitaan eteenpäin. He tietävät ammattitaitovaatimusten muuttumisesta ja lisääntymisestä. Suuri ristiriita muodostuu, kun opetusaika ja tavoitteet ovat pahassa ristiriidassa. Oloa ei helpota valtiovallan ylimpien opetusviranomaisten arjelle vieraat korulauseet kehityksestä. Opettajat tietävät ja tuntevat luissaan, että monet kauniit lauseet ovat tyhjää puhetta.

Minusta kouluissa pitäisi vieläkin muistaa Uno C:n ohjeita. Hyvä olisi kerrata myös laatuguru Demingin ajatuksia.

Koulun pitäisi olla paikka, jossa henkiset voimavarat olisivat arvossaan. Nyt säästöjen seurauksena ilmapiirin on vallan ottanut pelko ja alakulo. Deming kirjasi yrityksen johdolle ydinkohtia, joita noudattamalla yrityksen/työyhteisön kilpailukyky, tuottavuus, toiminnan laatu, kehityskyky jne. saadaan korkealle. Yksi tärkeä neuvo johdolle oli: "Aja pelko pois organisaatiosta." Hän perusteli kantansa muun muassa: "Kukaan ei anna parastaan, jos hän ei tunne oloaan turvalliseksi." Hän selitti, että  "pelko ajaa suojautumaan ja estää toisten auttamisen."

Näin ajattelen

Luottamusmiehenä olen huolissani ammattikoulujen henkilökunnan jaksamisesta.

Jos Jaskan arvio on oikea, pitää päättäjien ottaa ammatillisen koulutuksen toteutus erityistarkkailuun.

Ihmettelen, mikseivät amislaiset ja heidän läheisensä ole nostaneet meteliä opetustuntien vähentämisestä.

Hyvää ei tiedä yritystenkään hiljaiselo koulutusasioista. Eivätkö yritykset ole tietoisia koulutusrakenteen muutoksista vai eikö se kiinnosta niitä. Millainen mahtaa olla tilanne sitten, jos opetusministeriön uudistukset työpaikalla tapahtuvan koulutuksen lisäämisestä toteutuu? 

Työpaikoilla oppiminen

Tässä kysymykseni

Voiko Laura Huhtasaaren kirjoitus toteutua käytännössä? Miten oppisopimuskoulutus sopii ammatilliseen koulutukseen? Millaisia kokemuksia nykyisestä työssäoppimisesta on saatu? Miten "Huhtasaaren uudistus" vaikuttaisi jatko-opintomahdollisuuksiin?

Jaskan vastaukset

Kun luin Laura Huhtasaaren kirjoituksen SK:sta tulin hyvin surulliseksi. Mietin millaisessa kuplassa sivistysvaliokunnan jäsen mahtaakaan olla. Onkohan LH mahtanut ottaa selvää millaista Amiksessa opiskelu on ja mitkä ovat tutkintojen tavoitteet? Myöhemmin selvisi, että hän oli plagioinut juttunsa eli valkannut lauseita sieltä sun täältä ja laittanut sitten nimensä jutun alle. Plagiointi on tietysti rumaa, mutta vielä oudompaa on kirjoituksessa esitetyt uudistukset.

Minulla on omakohtaista kokemusta oppisopimuskoulutuksesta oppilaana

1960-luvun lopulla. Suoritin ohutlevysepän tutkinnon kaksivuotisessa konepajakoulussa. Sitä ennen olin käynyt ammattikoulun. Kokemukset tältä ajalta ovat hyvät, mutta sitä LH:n kirjoituksen oppisopimus ei tarkoita. Minä oli 40 tuntia viikossa opissa, luokassa, työsalissa tai tehtaan verstaalla. Konepajakoulussa oli opettaja ja tehdassalissa työpaikkakouluttaja. Ja sain jokaiselta tunnilta palkkaa. Teollisuuden omia kouluja ei ollut enään vuosikymmeniin. LH:n kirjoituksessa työpaikoille mennään oikopäätä peruskoulusta, paiskitaan siitä vaan ammattilaisten hommia ilmaiseksi ja opitaan kaikenlaista upeaa: taitoja ja asennetta, yrittäjyyttäkin! Eikä "koulutus" tule kalliiksi.

Nykyään käytössä oleva oppisopimus, jossa määrätyt työt opitaan työpaikalla ja osaamista laajennetetaan ja tietopuolista pohjaa vahvistetaan koulussa, on minusta toimiva. Se palvelee työpaikan rekrytointitarpeita ja turvaa oppisopimusoppilaan toimeentulon palkan muodossa. Se sopii aikuisille jo jonkinlaista työelämän kokemusta omaaville tai "jatko-opiksi" ammatillisen perustutkinnon suorittaneille.

Saksan mallia väläytellään aika ajoin. Huhtasaarikin ottaisi sen meillä käyttöön. Sain aikoinaan mahdollisuuden tutustua ko. mallin toteutukseen. Sillä on pitkät perinteet ja se toimii Saksassa. Siellä yrityksillä on koulutustehtävä ja siihen tarvittavat voimavarat, vähän niin kuin meilläkin konepajakouluissa aikoinaan. Tällaista historiaa Suomessa ei ole, eikä ko. malli mielestäni toimisi täällä. 

Nykyään melko suuren osan ammatillisista opeistaan opiskelija saa työpaikoilla työssäoppimalla. Tätä toimintaa on kehitetty työpaikkojen ja ammattikoulujen välillä lähes 20 vuotta. Siinä tarvitaan molempien osapuolten panosta, mutta kokemuksesta tiedän, että koulun ja opettajien rooli on ratkaiseva. Työssäoppiminen on osa tekemällä oppimista: opiskelijalla pitäisi olla kunnon töitä ja tehtäviä, häntä pitäisi työpaikkaohjaajan opastaa ja neuvoa. Tämä ei ole ihan helppoa tämän päivän kiireisessä työelämässä. Myös opiskelijan turvallisuus on tärkeä asia. Muistan loppuikäni tapauksen, jossa nuori opiskelija kuoli työssäoppimisjaksolla, vaikka kaikki valmistelut oli tehty huolellisesti. Myös tämä kannattaa pitää mielessä, ennen kuin lapsia ja nuoria aletaan siirtää uuteen malliin ja "työpaikan oppiin". Luulen, että työpaikoilta kannattaisi kysyä kykenevätkö he ottamaan nykyistä selvästi isomman osan ammatillisesta koulutuksesta vastuulleen. Epäilen, että vastaus on EI passaa.

Mielestäni työpaikoilla oppimista ihannoivat unohtavat työelämän arjen. He ajattelevat, että työpaikalla on voimavaroja uusien työntekijöiden kouluttamiseen alkeista lähtien. He ajattelevat, että ammattitaito tarttuu ammattilaisista tai työpaikan seinistä untuvikkoihin. He unohtavat, ettei yksin yrittävä halua opettaa liikeideaansa liian hyvin oppiin tulevalle tai antaa kalliita koneitaan vasta-alkajan hajotettavaksi.

Mitenkä "Huhtasaaren uudistus" sitten vaikuttaisi? Olen varma, että yhteiskunnan pyrkimys työntää iso määrä nuoresta ikäluokasta peruskoulusta työpaikoille johtaisi kaaokseen. Työpaikat eivät tähän rumpaan lähde eivätkä ota vastuuta 15 - 16 vuotiaista. Koulutuksen laatu ja ammattitaito joutuisivat romukoppaan. Myös jatko-opintomahdollisuudet saisi saman tien unohtaa.

Tätä mieltä minä olen

Opiskelijat eivät saa olla työpaikkojen ilmaistyövoimaa.

Päättäjien on aika herätä ja kiinnostua siitä, mitä ammatillisessa koulutuksessa on tapahtumassa. Myös työpaikkojen ääni pitäisi saada kuuluviin. YT-ilmapiiristä huolimatta opettajien pitäisi tuoda käsityksensä julki. Luulisi asian kiinnostavan myös vanhempia.

Vaivalla rakennettua yhteistyötä työpaikan ja ammattikoulun kesken pitää varjella ja työssäoppimista kehittää saatujen kokemusten pohjalta. Aikuisten oppisopimuskoulutus on OK, mutta senkin laatua pitäisi kehittää. 

Laura Huhtasaaren tapaisille ei parane antaa ammatillisen koulutuksen suunnannäyttäjän osaa.

Ammattitaito

Tällaista asioista kysyn nyt

Mihin ammatteihin nuoria pitäisi kouluttaa? Millaista ammattitaitoa tavoitellaan? Onko nykyinen ammattikoulu ajantasalla? Millaisia uudistuksia tutkintorakenne kaipaisi?

Jaskan ajatuksia

Uskon, että tällä hetkellä koulutetaan suunnilleen niihin ammatteihin, joita työelämä tarvitsee.

Ammatit ja niiden sisällöt muuttuvat. Se pitää koulutuksessa ottaa huomioon. Olin vajaa kuukausi sitten ystäväni ja opettajakollegani Valtasen Paavon eläkkeelle läksiäisseminaarissa. Kuuntelin opetushallituksen juhlapuhujan käsityksiä nuorten ohjaamisesta. Hänen mukaansa  nyt pitäisi huomio kiinnittää oppimistaitoihin ja opiskelijan haluun kehittää valmiuksiaan. Enää ei pidä kysellä mikä sinusta tulee isona, vaan mihin haluat ryhtyä seuraavaksi. Ajattelen, että hän tarkoitti ammattien muuttumista ja nuoren elämänaikaista työuraa. Ammattien sisältö kun kehittyy ja työmarkkinoille tulevat joutuvat tai saavat vaihtaa ammattia lukuisia kertoja elämänsä aikana. Elinikäinen oppiminen on tärkeä asia.

Ennen kisälli oppi käsityöammatin mestarin opissa. Mestari tiesi tarkkaan miten hevosenkenkä taotaan sopivaksi. Hehkuvan metallin väri kertoi sopivan muokkaushetken. Mestari siirsi kokemuksensa seuraajalleen. Nyt ajat ovat toiset. Tuotantolaitokset ovat tietotekniikalla ohjattuja isoja prosesseja, kalliissa työkoneissa on elektroniikkaa, automaatiota ja robotiikkaa. Materiaalit muuttuvat jatkuvasti. Toisaalta hyvä asiakaspalvelu on yhä tärkeämpää. Ammattitaitovaatimukset kasvavat ja asioiden syysyhteyksien ymmärtäminen on ammattitaidon perusta. Fyysinen rasitus kevenee, mutta taloudellinen vastuu ja henkiset ponnistelut kasvavat. Asioita ei voi nähdä, systeemien toiminta on ymmärrettävä. Olin vuosituhannen vaihteessa tutustumassa saksalaiseen ammatilliseen koulutukseen. Meitä opasti muun muassa eräs työkalunvalmistajasta pitkän ammattiuran kautta tohtoriksi opiskelut virkamies. Hän kertoi olevansa saksalaisen näkemyksen mukaan mestari, jolla on kultaiset peukalot. Oppilaillammekin pitäisi peukaloiden päässä kimaltaa. Se tarkoittaa, että hän ymmärtää teorian ja osaa yhdistää sen käytäntöön. Teoria on parasta käytäntöä!

Ammatillisen koulutuksen uudistajien pitäisi muistaa kultaisten peukalojen

tausta. Ammattitaitoa ei saavuteta katselemalla, vaan asioita tutkimalla,

kokeilemalla ja oppimalla. Se tarkoittaa tekemällä oppimista.

Otan esimerkin työn teoreettisesta hallinnasta. Jokainen tietää mitä rautalapiolla tehdään ja kuinka se kestää kivikkoon iskemistä ja vääntämistä rikkumatta. Sen valmistajan pitää lisäksi tietää mitä muutaman tuhannesosaprosentin boorilisäys teräkseen vaikuttaa lapion pesän valmistusvaiheisiin, levyn muokkaamiseen, varren taivuttamiseen ja osien liittämiseen sekä lämpökäsittelyyn. 

Mielestäni nykyisin käytössä olevat opetussuunnitelmat ottavat huomioon työelämän ja ammattien muutostarpeet. Niiden mukaan perustutkinnon suorittaja hankkii laajat perustiedot koulutusalansa ammateista (esim. kone- ja metalliala) , kehittää oppimistaitojaan, vahvistaa kielellisiä ja luonnontieteellisiä valmiuksiaan. Perusteiden hallinnan jälkeen hän "pätevöityy" johonkin alansa työelämän ammattiin (esim. koneenasentaja) koulussa ja työpaikalla työssäoppimalla.

Toivon, että nykyistä systeemiä jaksettaisiin parantaa pienin askelin ja siihen annettaisiin sen tarvitsemat rahat ja resurssit. Jos rakenteellisia uudistuksia halutaan tehdä, ne voisivat olla koulutusalojen opetuksen "integrointia" toisiinsa (esim. metalli- ja sähköala) tai erillisen koulutusalan sulauttamista muihin (esim. kaupan alan koulutus kaikkiin muihin koulutuksiin).

Näin ajattelen

Menestymisemme edellytys on ammattitaitoinen henkilöstö duunarista suunnittelijaan aina johtajia myöten. Yksin yrittäjille osaaminen on elinehto.

Leikkaukset ovat kohtalokkaat. Menossa olevalle amisten alasajolle on laitettava stoppi ja toimia päinvastoin. Ammattikoulujen opetukseen pitää panostaa. 

Nykyiset systeemit ovat kelvolliset. Ne eivät saa muuttua kulisseiksi rahan puutteen takia.

Toinen aste

Tässä kysymykseni

Millainen nykyinen koulutusjärjestelmä on? Miten se toimii? Mistä ammatillinen perustutkinto koostuu? Ovatko suunnitelmat ajantasalla?

Jaskan vastaus

Koulutusjärjestelmä on kuvattu alla. Otin sen opetusministeriön sivuilta, joten se lienee virallinen. Kaaviossa näkyvät nuolet kuvaavat opiskelijoiden mahdollisuuksia edetä, yhteistyötäkin. Keskitymme tässä blogissa toisen asteen koulutukseen. Sen olen rajannut oranssisella kehyksellä. Ja erityisesti ammatillisen toisen asteen koulutukseen.

Kaavio on hyvä. Sitä kelpaa näyttää.

Nuolet peruskoulusta toiselle asteelle kertovat, että koko ikäluokan on tarkoitus suunnistaa peruskoulusta joko ammatillisiin oppilaitoksiin tai lukioon. Pulmana on, etteivät kaikki siirry. Koska oppivelvollisuus loppuu peruskouluun koulunkäyntiin kyllästyneet eivät hakeudu toiselle asteelle. Moni heistä on todellisessa vaarassa syrjäytyä.

Lukion ja ammattioppilaistosten välinen nuoli näkyy vain kaaviossa. Siirtymiset ovat yksittäistapauksia. Myöskään lukion ja ammattioppilaitoksen opetuksellista yhteistyötä ei ole. Porissa ne  toimivat täysin erillään. Se on harmillista, koska niiden yhteistyö lisäisi nuoren mahdollisuuksia saada itselleen sopiva ja painottuva koulutus. Joku voisi valita puhtaan teoreettisen tien ja lukion, toinen oppisi parhaiten tekemällä oppimisen kautta ja suorittaisi opintonsa amiksessa, kolmas tähtäisi jatko-opintoihin ja kokoaisi tutkintonsa molemmista eli lukiosta ja ammattioppilaitoksesta jne. Opettajat, tilat, laitteistot ja veroeurotkin tulisivat silloin tehokkaammin käyttöön. Tähän pyrittiin jo 1990 -luvun nuorisoasteen kokeiluissa. Niistä Pori jäi vapaaehtoisesti pois.

Yllä oleva kaavio on vuodelta 2010. Se on esimerkki ammatillisen perustutkinnon koostumisesta. Se on tämän hetken rakenne. Ammatilliseen perustutkintoon sisältyy pakollisia, valinnaisia ja vapaasti valittavia osia. Tutkinto pitäisi voida räätälöidä hyvinkin yksilölliseksi.

Kuinka paljon opiskelija voi muokata tutkintoa onkin sitten toinen asia. Isoissa kouluissa ja isoilla koulutusaloilla, joissa on paljon opiskelijoita, yksilölliset koulutusvalinnat voivat toteutua jotenkin. Vaihtoehdot karsiutuvat myös siksi, ettei valittavien tutkinnonosien  opiskelijaryhmät ole riittävän suuret. Yksilöllisten polkujen rakentamisen perustana on, että koululla on esittää käytännössäkin toimiva kartta, josta valintoja tehden opiskelija voisi koota mielekkään ohjelman kouluviikollekin. Rahaa tarvittaisiin myös opintojen ohjaukseen yms. Koulutukseen tehdyt leikkaukset kutistavat koulutusta ja rajaavat sen tutkinnon pakollisiin osiin. Niistäkin annettavan opetustuntien määrää on jo kipurajojen alapuolella. Malli on hieno, mutta ei resurssien vähäisyyden takia voi toteutua.

Tätä mieltä olen

Jaskan selvitysten perusteella tulee mieleen uusia kysymyksiä ja ajatuksia, kuten kulkeeko keisari munasillaan? Pystyykö ammattioppilaitos nykyresursseilla tai lisäleikkauksilla täyttämään tehtäväänsä?Viestit amiksesta ovat huolestuttavia. Huoli ei ole pieni, sillä amiksen pulmat koskevat noin joka toista peruskoulunsa päättävää, amiksessa työtänsä tekeviä ja viimekädessä elinkeinoelämää ja koko yhteiskuntaa.

Hyvä on, että kuntavaaleja pidetään koulutusvaaleina. Huonoa on se, että keskusteluista ammatillinen toinen aste jää  sivuun, koska se on organisoitu "maakunnalliseksi" ja yhtiöitetty osakeyhtiöksi. Miten sellaisen kanssa käydään avointa keskustelua?

Porin päättäjien täytyy tietää, mitä ammatillisessa koulutuksessa tapahtuu. Haluan, että Pori on aktiivinen oman nuorisonsa ammattikoulutuksen turvaamisessa. Porin päättäjien pitää varmistaa, että sen näkemykset näkyvät koulutusosakeyhtiö Winnovassa.