Opettajat, opetus ja oppimínen

Nyt kysyn annattavasta opetuksesta

opettajista ja koulun tukihenkilöstöstä.

Maailma muuttuu ja koulut sen mukana. Ammattikouluja yhdistellään, yhtiöitetään, opetusta uudistetaan ja resursseja leikataan. Miten sen henkilöstö voi ja jaksaa?

Jaskan ajatuksia

Olen saanut kokea ammattikoulun nousukauden. Henkilöstön työsuhteet olivat vakaat. Koulu oli oppimista varten. Resurssit olivat tiukat, mutta niillä taattiin riittävät opetustunnit ja tarkoituksenmukaiset opetusryhmät. Vaikka rimaa nostettiin, tärkeää oli pitää kaikki mukana. Oppilaat menestyivät omilla vahvuuksillaan. Ammattikoulu antoi uuden alun monelle koulunkäyntiin kyllästyneelle. Ammattitaitoa kartutettiin asioiden ymmärryksen kautta ei ulkoluvulla. Oppia saatiin tekemällä. Perustaidot opittiin ja erikoisopit saatiin koulussa ja opittuja hyödynnettiin työpaikoilla. Koulun jälkeen oppilaat pääsivät työhön.

Uno Cygnaeus korosti aikoinaan, että oppiminen vaatii oppijalta

ponnistelua. Sitä se vaatii nykyäänkin.

Opettaja on avainhenkilö. Hänen varassaan on oppimishetkien

toteutus ja anti.

Koulutuksen laadusta puhutaan nykyään monisanaisemmin ja hienommin käsittein kuin sata vuotta sitten. Perusidea on kuitenkin sama. Ihmisen tietoja halutaan lisätä ja taitoja kehittää ajan vaatimuksien mukaisiksi. Heitä halutaan kasvattaa hyviksi kansalaisiksi.

Opettajaan kohdistuvat odotukset ovat kovat. Hänen odotetaan innostavan koulunkäyntiin kyllästyneen oppimaan. Lisäksi hänen odotetaan rakentavan laadukkaat oppimispuitteet oppilaalle. Hänen oletetaan toteuttavan ajantasaista ja tulevaisuuteen valmentavaa opetusta. Hänen toivotaan olevan hyvä esikuva ja kasvattaja. Oheinen kuva on lainattu lukiolaisten liitosta.

Opettaja on opetussuunnitelman tulkitsija ja sen soveltaja opetustilanteissa. Ammatillisia aineita opettava kantaa vastuuta tutkinnon toteutumisesta ja yhteydenpidosta oppijan kotiin. Hän suunnittelee ja organisoi työssäoppimista ja opiskelijan näyttöjä työpaikkojen työpaikkaohjaajien kanssa. Hänen pitää kehittää itseään opettajana ja hyödyntää opetuksessaan tieto- ja viestintätekniikaa. Hänen pitää pysyä myös oman ammattialansa kehityksessä mukana. Hän valmistaa suurimmaksi osaksi tarvitsemansa oppimateriaalin, arvioi suorituksia jne.

Leikkausten seurauksena opetustunteja on vähennetty ja työkaverit ovat saaneet lopputilin. Myös toimistossa työskenteleviä on vähennetty ja opettajalle siirretty sihteerienkin töitä. Kaikenlainen sähköisten lomakkeiden täyttö varastaa ison osan opettajan energiasta. Opettaja ei pääse tekemään sitä mitä parhaiten osaa eli opettaa. Se on opiskelijoilta pois.

Hyvää koulutustamme on perusteltu pätevillä opettajillamme. Jotta pääsin aikoinani, 1970 -luvulla, metallialan opettajaksi, piti minulla olla alan insinöörikoulutus, työkokemusta useita vuosia, kasvatustieteen opintoja ja opettajakoulutus suoritettuna. Nykyiset pätevyysvaatimukset ovat vähintään yhtä kovat: soveltuva korkeakoulututkinto, pedagogiset opinnot ja vähintään kolmen vuoden käytännön kokemus. Niitä on yritetty väljentää. Nyt Grahn-Laasosen ammatillisen koulutuksen uudistuksen ohessa ovat kelpoisuusehdot menossa romukoppaan. Ammatin opettajat korvataan työpaikkojen ohjaajilla tms. Se merkitsisi säästöjä palkoissa, mutta kävisi kalliiksi oppimistulosten romahduksen kautta.

Koulujen, esim. Oy Winnovan, vallassa on päättää annettavan lähiopetuksen määrästä. Se on ollutkin tehokkain tapa oppilaitoksen talouden tasapainottamisessa. Opetustunteja on vähennetty ryhmäkokoja kasvattamalla ja niille annettavaa opetusta vähentämällä. Nyt amislaisella saattaa olla koulutunteja  viikossa koulutunteja saman verran kuin peruskoulun kakkosluokkalaisella. Loppu on etää! Koulut varastavat näin opiskelijoiltaan opetuksen ja tärkeän osan tulevaisuuden eväistä ja vievät itseltäänkin uskottavuuden ja arvostuksen. Taloudelliset leikkaukset laittavat opettajan mahdottoman tehtävän eteen: opetettavaa olisi paljon ja tunteja vähän. Ja niistä saatava palkka on pieni, koska opettajan ansiot muodostuvat amiksissa opetustuntien määrän perusteella. On käsittämätöntä, ettei opettajan palkkauksen muotoja ole pystytty muuttamaan työnkuvaa vastaavaksi.

Tässäkö opitaan ammattia?

Suren ammattikoulun henkilöstön tilannetta. He ovat työhönsä sitoutuneita ja koettavat auttaa oppilaitaan eteenpäin. He tietävät ammattitaitovaatimusten muuttumisesta ja lisääntymisestä. Suuri ristiriita muodostuu, kun opetusaika ja tavoitteet ovat pahassa ristiriidassa. Oloa ei helpota valtiovallan ylimpien opetusviranomaisten arjelle vieraat korulauseet kehityksestä. Opettajat tietävät ja tuntevat luissaan, että monet kauniit lauseet ovat tyhjää puhetta.

Minusta kouluissa pitäisi vieläkin muistaa Uno C:n ohjeita. Hyvä olisi kerrata myös laatuguru Demingin ajatuksia.

Koulun pitäisi olla paikka, jossa henkiset voimavarat olisivat arvossaan. Nyt säästöjen seurauksena ilmapiirin on vallan ottanut pelko ja alakulo. Deming kirjasi yrityksen johdolle ydinkohtia, joita noudattamalla yrityksen/työyhteisön kilpailukyky, tuottavuus, toiminnan laatu, kehityskyky jne. saadaan korkealle. Yksi tärkeä neuvo johdolle oli: "Aja pelko pois organisaatiosta." Hän perusteli kantansa muun muassa: "Kukaan ei anna parastaan, jos hän ei tunne oloaan turvalliseksi." Hän selitti, että  "pelko ajaa suojautumaan ja estää toisten auttamisen."

Näin ajattelen

Luottamusmiehenä olen huolissani ammattikoulujen henkilökunnan jaksamisesta.

Jos Jaskan arvio on oikea, pitää päättäjien ottaa ammatillisen koulutuksen toteutus erityistarkkailuun.

Ihmettelen, mikseivät amislaiset ja heidän läheisensä ole nostaneet meteliä opetustuntien vähentämisestä.

Hyvää ei tiedä yritystenkään hiljaiselo koulutusasioista. Eivätkö yritykset ole tietoisia koulutusrakenteen muutoksista vai eikö se kiinnosta niitä. Millainen mahtaa olla tilanne sitten, jos opetusministeriön uudistukset työpaikalla tapahtuvan koulutuksen lisäämisestä toteutuu?