Historiallinen remontti! Onko mieltä ja mahdollisuuksia?

Tämä mietityttää

Onko ammatillisen toisen asteen koulutuksen "vuosikymmenten uudistukselle" tarvetta? Millaisessa tilanteessa uudistusta meinataan tehdä?

Jaskan vastaus

Seuraan keskustelua kaavailtua "historiallista uudistuksesta" tiedotusvälineiden kautta. Minulla on muodostunut siitä tuskainen tunne. Nyt romutetaan koko ammatillinen toinen aste. Tietysti nykyisessä koulutuksessa on kehitettävää, mutta millekään suurelle ja rajulle muutokselle ei mielestäni ole tarvetta. Minusta koulujen yli satavuotinen kehitystaival on synnyttänyt kelvollista ammattikasvatusta. Nykyiset viralliset linjaukset korostavat koulutuksen työelämälähtöisyyttä. Se on hyvä. Tänäkin päivänä halutaan, että jokainen peruskoulun päättävä jatkaa toiselle asteelle: ammattikouluun tai lukioon. Se on tärkeä tavoite. Ja ammatillista tietä etenevälläkin on mahdollisuus jatkaa opintojaan korkeakouluun asti. Se on turvattava jatkossakin.

Koulutuksessa on tehty tämän tästä "vuosikymmenen uudistuksia", jotka olleet
loppujen lopuksi pieniä ja hallittuja kehitysaskelia, toiminnan jatkuvaa paran-
tamista. Nyt eduskuntaan tuleva uudistusesitys taitaa olla iso loikka
tuntemattomaan. Siksi siihen pitää suhtautua kriittisesti.  

Aiemmin tehdyissä uudistusten motiivina ei ole ollut raha ja säästäminen. Aiemmin tehdyillä uudistuksilla on haluttu, että verovaroin kustannettu ammatillinen peruskoulutus vastaa työelämän odotuksia. Koulun ja työpaikkojen yhteistyöhön onkin rakennettu vakiintuneet käytännöt työssäoppimisen muodossa. Ammattien ja ammattitaitovaatimusten muutos on muokannut opetussisältöjä: tietotekniikka, kieltenopetus ja muu tietopuolisuus on ottanut tilaa kädentaitojen opetukselta. Opiskelijoiden tukitoimia on lisätty, jotta opiskelut sujuisivat eikä kukaan syrjäytyisi.

Nyt uudistuksiin lähdetään varsin hankalasta tilanteesta.

Kouluissakin tutuksi tulleet YT:t ja henkilökuntavähennykset eivät voi olla

vaikuttamatta kouluväen intoon toteuttaa "vuosikymmenien uudistusta".  

Alla oleva kirjoitus kertoo nykytilanteesta ja tulossa olevasta (?) uudistuksesta.

Minulla on käsitys, että nykymuotoinen ammatillinen koulutus täyttää työpaikkojen odotukset. Työpaikat ovat mukana perustutkintokoulutuksessa panoksella, jonka ne voivat siihen antaa esim. työssäoppimisen aikana ja mahdollisissa ammatillisen osaamisen näytöissä. Kun työpaikat rekrytoivat, he tietävät mitä ammattitutkinnon saajalta voivat odottaa. Ne hyödyntävät ammatillisen tutkinnon suorittaneen osaamisen ja antavat sen päälle työpaikan vaatiman erikoistumiskoulutuksen. Esim. työpaikkailmoituksesta SK:ssa 12.3.2017.

"Kunnossapitoasentaja työskentelee kuparielektrolyysin mekaanisessa kunnossaopidossa. Hakijalta
edellytetään tehtävään soveltuvaa ammatillista perustutkintoa sekä kokemusta prosessiteollisuuden
laitteiden kunnossapito- ja asennustöistä. Hitsaustaito katsotaan eduksi."

"Oppisopimusharjoittelijalta edellytetään kunnossapitotehtävään soveltuvaa ammatillista perustut-
kintoa. Oppisopimusaika on kaksi vuotta, jonka aikana suoritetaan metallien jalostuksen ammattitut-
kinto ja opetellaan työssäoppimisen kautta prosessiteollisuuden mekaaniset kunnossapidon tehtävät."

En vastusta uudistuksia tai kehittämistä. Molemmat sanat tuovat mieleen myönteisiä asioita. Nyt ammatilliseen koulutukseen suunnitellut uudistukset ovat osittain täysin toista. Niihin palaamme vielä myöhemmissä kirjoituksissamme.

Koulutusta pitäisikin jatkaa suunnilleen nykyisten suunnitelmien pohjalta. Siihen suunnatut leikkaukset pitäisi perua ja palauttaa opiskelijalle täyspäiväinen opetus vuosituhannen alun malliin. Silloin opetusta koulussa tai työpaikoilla oli yli 30 tuntia viikossa, kotitehtäviä oli silloinkin. Varoja riitti silloin pitämään opetusvälineistökin ajan tasalla. Tuntuu irvokkaalta puhua tulevaisuudesta ja työelämän tarpeiden täyttämisestä samaan aikaan, kun taloudellisia resursseja on vähennetty rajusti alle kipurajan. Kaikki tämä on pois nuorilta ja meidän yhteisestä tulevaisuudestamme.

Tätä mieltä olen

Koulutuksen kehittäjät - pitäkään suunnitelmissanne jokainen nuori mukana!

Olen jatkuvan parantamisen kannattaja, en kaipaa vallankumouksia. Pienet askeleet vievät pitkälle. Kun uudistetaan, otetaan hyvä, toimiva ja ajantasainen mukaan. 

Muutos vaatii paljon enemmän voimaa ja energiaa kuin olevan ylläpitäminen. Koulutuksen uudistamisen vaatimat voimavarat on hyvä arvioida todellisina. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Muutos ei ole julistus.     

Poliittisten päättäjien pitää yhdessä kantaa vastuu teoistaan. Porin päättäjien täytyy olla selvillä mitä osakeyhtiö Winnova nuorisollemme antaa. 

Toimiiko koulutusjärjestelmämme?

Jukka Söderdahl tuntee ja tietää koulutuskentän. Hänen mielestään uudistamista tarvitaan, kuten alla olevasta kirjoituksesta selviää. Se kannattaa lukea ajatuksen kanssa.

Keskityn blogissani amiksen ja ammatillisen toisen asteen koulutukseen. On hyvä, että koulujen ulkoiset puitteet ovat kehittyneet ja arvostus noussut. Tiedän, että opetuksen kehittämisen "vuosikymmenen uudistuksia" on tehty tämän tästä.  Kuten aikaisemmista blogikirjoituksista näkee, koulutusta on uudistettu ajan vaatimuksia vastaavaksi. On todellisia uudistuksia, mutta myös pelkkää sanahelinää. Mietin kuinka paljon niitä on näennäisiä "uudistuksia", "uudistuksia", jotka eivät paranna koulujen toimintaa vaan ainoastaan rasittavat henkilökuntaa. Ajattelen myös tehtävien ja mahdollisuuksien tasapainoa. Eli onko voimavaroja annettu riittävästi eturintamaan uudistusten toteuttamiseksi? Entä vauhti. Onko ns. uudistuksien tahti sellainen, etteivät ihmiset kouluissa ole ehtineet päästä niihin käsiksi, ennen kuin pääkallonpaikalta on jo uusia "uudistuksia" esitelty? Entä onko opettajat ja koulun muu henkilökunta uudistusten toteuttajina unohdettu? Tai vielä pahempaa - onko oppilas ja hänen oppimisensa unohtunut.

Nyt kun rahaa, aikaa ja muita voimavaroja on niukasti, pitäisi tarkasti miettiä mihin ne käytetään. Hajottaminen, lopettaminen on nopeaa, rakentaminen hidasta. Leikkaukset saattavat tuntua nyt säästöiltä, mutta vähänkin pidemmällä tähtäimellä ne käyvät kalliiksi. Siksi nyt pitäisi tarkasti analysoida nykytilanne: hyvä pitäisi säilyttää ja sitä kehittää, huono ja toimimaton korjata, tarpeeton lopettaa jne. Ja millaista koulutusta tarvitaan, kun työelämä ja ammatit ovat kovassa muutoksessa.

Yritän Jaskan kanssa seuraavissa blogikirjoituksissa pohtia amiksen uudistamistarvetta tältä pohjalta. Tietysti otamme kantaa ja ajankohtaiseen ammatillisen toisen asteen uudistamiskeskusteluun.

Oheinen lehtikirjoitus on porilaisen ammatillisen tuntijan Jukka

Söderdahlin kirjoittama. Se on julkaistu Helsingin Sanomissa 15.3.2017.

Alla Jukka Söderdahlin kirjoitus kokonaisuudessaan.

Koulutus vaatii kokonaisuudistuksen

Koulutus ei saavuta sille asetettuja tavoitteita.

Hokeminen Suomen koulutuksen erinomaisuudesta tulisi lopettaa. Tosiasiat osoittavat muuta. Koulutus ei saavuta sille asetettuja tavoitteita. Syrjäytyneiden nuorten määrä on jatkuvassa kasvussa. Työelämän ulkopuolella on pysyvästi lähes 80 000 parhaassa työiässä olevaa miestä.

Peruskoulua on pidetty tasa-arvoisen kehityksen peruspilarina, mutta syrjäytyminen käynnistyykin jo siellä. Yläasteella jopa 25 prosenttia putoaa kyydistä eikä saavuta tavoitteena olevaa jatko-opintokelpoisuutta. Heikko menestyminen johtaa helposti toisen asteen koulutuksesta karsiutumiseen. Työttömyys on selvästi yleisempää vain perusasteen koulutuksen suorittaneilla. Heillä on lisäksi havaittu terveyteen ja elämänhallintaan liittyviä ongelmia.

Ammattikoulutuksen rajujen säästötoimien takia kouluja on lopetettu ja yhdistetty sekä henkilöstöä, koulutustarjontaa, opetusta ja ohjausta vähennetty. Samalla kun ammattikoulutusta tulisi uudistaa, järjestäjien voimavarat hukkuvat toiminnan saneeraamiseen.

Ylioppilastutkinnon suorittaneista vain 60 prosenttia on aloittanut jatko-opinnot vuoden kuluttua tutkinnon suorittamisesta. Korkeakoulun aloittamisen mediaani-ikä on 21 vuotta. Vain puolet opiskelijoista suorittaa opinnot tavoiteajassa.

Opetusministeriön työryhmä esittää, että ylioppilastutkinnon arvosanoja hyödynnettäisiin nykyistä paremmin korkeakoulujen valintamenettelyissä. Uudistus nostaisi lukion ammattikoulun yläpuolelle. Ammattikoulusta syntyisi käytännössä umpiperä, joka ei tuota yleistä jatko-opintokelpoisuutta.

Korkean teknologian sovellukset ovat syntyneet pitkäjänteisen tutkimus- ja kehittämistyön tuloksina – hyvänä esimerkkinä Nokian menestystarina. Nyt korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta leikataan rajulla kädellä.

Leikkauksia pehmentämään on käynnistetty irrallisia uudistuksia. Valitettavasti hankkeet eivät sisällä tasa-arvoa edistäviä ja syrjäytymistä vähentäviä toimenpiteitä. Päinvastoin, nyt ollaan palaamassa aikaan ennen peruskoulua.

Tarvitaan kokonaisuudistus, joka kattaa koko koulutuspolun varhaiskasvatuksesta työelämään. Yhteisen tahtotilan luomiseksi tulisi perustaa parlamentaarinen työryhmä, jonka asialistalla olisivat ainakin syrjäytymisen torjuminen, toisen asteen koulutuksen uudistaminen, korkea-asteen harmonisointi ja tietojärjestelmien sekä koulutuksen, maakuntahallinnon ja soten yhteentoimivuus.

Jukka Söderdahl

Pori

Opetus

Päivitän tietojani

Miten se ammatillisen tutkinnon opiskelu tapahtuu?

Jaska kuvailee

Koska olen ollut muutaman vuoden poissa koulusta, en voi kertoa miten tutkinnon suoritus juuri nyt käytännössä tapahtuu. Uskon kuitenkin, että kuvaukseni opiskelijastani Juhasta antaa kuvan opetuksesta tänäänkin.

Juha halusi jo peruskoulussa metallimieheksi!

Juha ei ollut kova lukumies. Hän haki ja pääsi ammattikouluun opiskelemaan kone- ja metallialaa.

Juha aloitti ammattitaidon kartuttamisen perusopinnoista. Hän opetteli työsalissa koneistusta, asentamista ja hitsaamista. Juhalle muodostui kokonaiskuva alan ammateista ja työmenetelmistä. Työt olivat pieniä harjoitustöitä. Hän oppi käyttämään koneita ja työkaluja. Opettaja painotti Juhalle turvallisuusasioita.

Ammatin perusteiden opetukseen kouluissa on virtuaalilaitteita ja opetustauluja,

joissa opetellaan esim. kytkentöjä oikeilla komponenteilla.

Juhan opiskeluvuosi oli jaettu viiteen jaksoon

Yhteisiä tutkinnon osia (esim. äidinkieli, vieraat kielet matematiikka, psykologia) Juha opiskeli ammatillisten asioiden lomassa kaikkina kolmena vuotena. Niiden opiskelu oli suunnilleen samanlaista kuin peruskoulussa. Samoja asioita. Uutta oli, että niitä yhdistettiin vahvasti ammattialaan. Niinpä Juha oppi koneiden ja työkalujen englanninkielisiä nimiä, tutustui työsalissa käyttämiensä kemikaalien käyttöohjeisiin ja turvallisuustiedotteisiin jne. Yhteisistä aineista annettiin myös kotitehtäviä.

Ensimmäisen lukuvuoden keväällä Juha valitsi ammatillinen suuntautuminen. Hän halusi levyseppä-hitsaajaksi. Levytöiden ja hitsaamisen opetus oli nyt perusteellisempaa. Pakollisissa perusopinnoissa tehtiin tuotteita eri vahvuisista teräslevyistä. Geometriaa piti käyttää eri muotoisten kappaleiden levityksissä. Piirustusten lukutaito harjaantui piirustuksia lukemalla. Materiaaleihin ja niiden ominaisuuksiin perehdyttiin monipuolisesti. Erilaiset teräkset tulivat tutuiksi, alumiinitkin. Juha oppi hitsaamaan puikolla. MIG:t, MAG:t, TIG:t tulivat tutuiksi. Alkuvaiheessa käden, ajattelun ja silmän yhteistyön Juha sai pelaamaan yhteen kaasuhitsausmenetelmällä. Hän oppi näkemään ja hallitsemaan hitsisulan liikkeitä.

Tekemällä oppiminen oli Juhalle sopiva menetelmä. Teoria yhdistettiin käytäntöön.

Esim. hitsausvirheiden syitä pohdittiin ja työskentelyssä osattiin niiden syntyminen ehkäistä.

Koulutuksen edetessä työelämän osuus lisääntyi. Koulutuksen alussa työelämän edustajan toivotti tervetulleeksi alalle. Tehdaskäynneillä nuoren metallimiehen tietämys Porin seudun alan työpaikoista lisääntyi. Koulutuksen loppupuolella Juha oli työssäoppimassa työpaikalla. Sitä Juhalle kertyi yhteensä runsas puoli vuotta. Työpaikalla hän teki työpaikkaohjaajansa ohjauksessa työpaikan töitä. Hän sai työpaikalla harjoitella hitsausta ja suorittaa myös siellä pätevyyskokeen.

Juha suoritti hyväksytysti yllä olevan hitsaajan pätevyys-

kokeen työpaikalla.

Juhalla sai pätevyyden määrättyihin hitsauksiin. Kolmannen vuoden keväällä Juha sai tutkintotodistuksen osaamisestaan ja ammattikirjan suorituksistaan. 

Ammatillisen perustutkinnon suorittajan todistuksella oli painoa
työelämässä ja jatko-opinnoissa.

Loppupohdiskelua

Edellä kuvattu Juhan tarina ajoittuu ajalle ennen resurssien leikkauksia. Silloin asiat olivat mielestäni OK. Oli innostusta, osaamista ja toiveikkuutta. Myös olosuhteet olivat kunnossa ja resurssejakin kohtuullisesti. Uusia asioita kehiteltiin ja kokeiltiin.

Ammattikouluun kohdistuvista leikkauksista ei hyvää seuraa. Moni peruskoulusta tuleva tarvitsisi apua, mutta ei sitä saa. Lähiopetuksen vähentämistä perustellaan opiskelijan oman vastuun lisäämisellä. Luulen, ettei kovinkaan moni peruskoulusta ammattikouluun tuleva pysty ratkaisemaan ammattitaidon saloja kotisohvallaan. Etä-opiskeluakin käytetään opetuksen vähentämisen perusteena. Sitä ei kuitenkaan pystytä järjestämään: ei ole tehtäviä, ei sopivaa verkko-opetusmateriaalia, ei ohjausta tai palautteen antoa. Hitsari ei saa pätevyyttään hiirellä hitsaten!

Näin ajattelen

Toivottavasti Juhan tapaisia koulutettuja ammattilaisia voisi valmistua amiksesta nyt ja jatkossakin. Menestyksemme on sen varassa.

Uskon, että ammattikoulun tekemällä oppiminen sopii hyvin meille kaikille. Se sopi aikoinaan

erinomaisesti minullekin.

Kuten aikaisemmissakin kirjoituksissamme sanon edelleen, että amikseen kohdistetut leikkaukset ovat myrkkyä. Mitä nyt rikotaan, tulee kalliiksi rakentaa kuntoon.

Opettajat, opetus ja oppimínen

Nyt kysyn annattavasta opetuksesta

opettajista ja koulun tukihenkilöstöstä.

Maailma muuttuu ja koulut sen mukana. Ammattikouluja yhdistellään, yhtiöitetään, opetusta uudistetaan ja resursseja leikataan. Miten sen henkilöstö voi ja jaksaa?

Jaskan ajatuksia

Olen saanut kokea ammattikoulun nousukauden. Henkilöstön työsuhteet olivat vakaat. Koulu oli oppimista varten. Resurssit olivat tiukat, mutta niillä taattiin riittävät opetustunnit ja tarkoituksenmukaiset opetusryhmät. Vaikka rimaa nostettiin, tärkeää oli pitää kaikki mukana. Oppilaat menestyivät omilla vahvuuksillaan. Ammattikoulu antoi uuden alun monelle koulunkäyntiin kyllästyneelle. Ammattitaitoa kartutettiin asioiden ymmärryksen kautta ei ulkoluvulla. Oppia saatiin tekemällä. Perustaidot opittiin ja erikoisopit saatiin koulussa ja opittuja hyödynnettiin työpaikoilla. Koulun jälkeen oppilaat pääsivät työhön.

Uno Cygnaeus korosti aikoinaan, että oppiminen vaatii oppijalta

ponnistelua. Sitä se vaatii nykyäänkin.

Opettaja on avainhenkilö. Hänen varassaan on oppimishetkien

toteutus ja anti.

Koulutuksen laadusta puhutaan nykyään monisanaisemmin ja hienommin käsittein kuin sata vuotta sitten. Perusidea on kuitenkin sama. Ihmisen tietoja halutaan lisätä ja taitoja kehittää ajan vaatimuksien mukaisiksi. Heitä halutaan kasvattaa hyviksi kansalaisiksi.

Opettajaan kohdistuvat odotukset ovat kovat. Hänen odotetaan innostavan koulunkäyntiin kyllästyneen oppimaan. Lisäksi hänen odotetaan rakentavan laadukkaat oppimispuitteet oppilaalle. Hänen oletetaan toteuttavan ajantasaista ja tulevaisuuteen valmentavaa opetusta. Hänen toivotaan olevan hyvä esikuva ja kasvattaja. Oheinen kuva on lainattu lukiolaisten liitosta.

Opettaja on opetussuunnitelman tulkitsija ja sen soveltaja opetustilanteissa. Ammatillisia aineita opettava kantaa vastuuta tutkinnon toteutumisesta ja yhteydenpidosta oppijan kotiin. Hän suunnittelee ja organisoi työssäoppimista ja opiskelijan näyttöjä työpaikkojen työpaikkaohjaajien kanssa. Hänen pitää kehittää itseään opettajana ja hyödyntää opetuksessaan tieto- ja viestintätekniikaa. Hänen pitää pysyä myös oman ammattialansa kehityksessä mukana. Hän valmistaa suurimmaksi osaksi tarvitsemansa oppimateriaalin, arvioi suorituksia jne.

Leikkausten seurauksena opetustunteja on vähennetty ja työkaverit ovat saaneet lopputilin. Myös toimistossa työskenteleviä on vähennetty ja opettajalle siirretty sihteerienkin töitä. Kaikenlainen sähköisten lomakkeiden täyttö varastaa ison osan opettajan energiasta. Opettaja ei pääse tekemään sitä mitä parhaiten osaa eli opettaa. Se on opiskelijoilta pois.

Hyvää koulutustamme on perusteltu pätevillä opettajillamme. Jotta pääsin aikoinani, 1970 -luvulla, metallialan opettajaksi, piti minulla olla alan insinöörikoulutus, työkokemusta useita vuosia, kasvatustieteen opintoja ja opettajakoulutus suoritettuna. Nykyiset pätevyysvaatimukset ovat vähintään yhtä kovat: soveltuva korkeakoulututkinto, pedagogiset opinnot ja vähintään kolmen vuoden käytännön kokemus. Niitä on yritetty väljentää. Nyt Grahn-Laasosen ammatillisen koulutuksen uudistuksen ohessa ovat kelpoisuusehdot menossa romukoppaan. Ammatin opettajat korvataan työpaikkojen ohjaajilla tms. Se merkitsisi säästöjä palkoissa, mutta kävisi kalliiksi oppimistulosten romahduksen kautta.

Koulujen, esim. Oy Winnovan, vallassa on päättää annettavan lähiopetuksen määrästä. Se on ollutkin tehokkain tapa oppilaitoksen talouden tasapainottamisessa. Opetustunteja on vähennetty ryhmäkokoja kasvattamalla ja niille annettavaa opetusta vähentämällä. Nyt amislaisella saattaa olla koulutunteja  viikossa koulutunteja saman verran kuin peruskoulun kakkosluokkalaisella. Loppu on etää! Koulut varastavat näin opiskelijoiltaan opetuksen ja tärkeän osan tulevaisuuden eväistä ja vievät itseltäänkin uskottavuuden ja arvostuksen. Taloudelliset leikkaukset laittavat opettajan mahdottoman tehtävän eteen: opetettavaa olisi paljon ja tunteja vähän. Ja niistä saatava palkka on pieni, koska opettajan ansiot muodostuvat amiksissa opetustuntien määrän perusteella. On käsittämätöntä, ettei opettajan palkkauksen muotoja ole pystytty muuttamaan työnkuvaa vastaavaksi.

Tässäkö opitaan ammattia?

Suren ammattikoulun henkilöstön tilannetta. He ovat työhönsä sitoutuneita ja koettavat auttaa oppilaitaan eteenpäin. He tietävät ammattitaitovaatimusten muuttumisesta ja lisääntymisestä. Suuri ristiriita muodostuu, kun opetusaika ja tavoitteet ovat pahassa ristiriidassa. Oloa ei helpota valtiovallan ylimpien opetusviranomaisten arjelle vieraat korulauseet kehityksestä. Opettajat tietävät ja tuntevat luissaan, että monet kauniit lauseet ovat tyhjää puhetta.

Minusta kouluissa pitäisi vieläkin muistaa Uno C:n ohjeita. Hyvä olisi kerrata myös laatuguru Demingin ajatuksia.

Koulun pitäisi olla paikka, jossa henkiset voimavarat olisivat arvossaan. Nyt säästöjen seurauksena ilmapiirin on vallan ottanut pelko ja alakulo. Deming kirjasi yrityksen johdolle ydinkohtia, joita noudattamalla yrityksen/työyhteisön kilpailukyky, tuottavuus, toiminnan laatu, kehityskyky jne. saadaan korkealle. Yksi tärkeä neuvo johdolle oli: "Aja pelko pois organisaatiosta." Hän perusteli kantansa muun muassa: "Kukaan ei anna parastaan, jos hän ei tunne oloaan turvalliseksi." Hän selitti, että  "pelko ajaa suojautumaan ja estää toisten auttamisen."

Näin ajattelen

Luottamusmiehenä olen huolissani ammattikoulujen henkilökunnan jaksamisesta.

Jos Jaskan arvio on oikea, pitää päättäjien ottaa ammatillisen koulutuksen toteutus erityistarkkailuun.

Ihmettelen, mikseivät amislaiset ja heidän läheisensä ole nostaneet meteliä opetustuntien vähentämisestä.

Hyvää ei tiedä yritystenkään hiljaiselo koulutusasioista. Eivätkö yritykset ole tietoisia koulutusrakenteen muutoksista vai eikö se kiinnosta niitä. Millainen mahtaa olla tilanne sitten, jos opetusministeriön uudistukset työpaikalla tapahtuvan koulutuksen lisäämisestä toteutuu?